torstai 16. syyskuuta 2010

Kakſi kolmannesta hunajaa

Kumisaatana sanoo:

Hurskaan hatussa olkoon kolmannes tervaa, kolmannes pihkaa ja kaksi kolmannesta hunajaa; sillä hurskaan sydän tietää että Herra on kuin sammalta kasvava kanahaukka; sen minkä kirjuri tekee leiviskälle tahi mylläri tekee arvalle, sen Herra tekee kaikille joilla on ollut hyvässä nuhteessa olematta kaksi varstanmittaa hunajaa, kuten se on hyväksi; kelpo ruuhi kantaa leiviskän ja hurskas saa osansa kuten mylläri arpansa taitaa, ja Herra näkee sen hyväksi, kuten sen siemen on hyvä, ja täten hunajaa olkoon yhden sijasta kaksi kolmannesta.

tiistai 14. syyskuuta 2010

SM-kiſat

Yritin kuuskeetluvulla järjestää Hauhossa karsastuksen SM-kisat, mutta projekti kaatui kunnanvaltuuston vastustukseen. Karsastuksen silmämäärä oltaisiin punnittu silmämääräisesti ja henkisestä puolesta olisi saanut tyylipisteitä. Hauhossa oli muutenkin siihen aikaan hengellistä liikehdintää, joka oli tietääkseni kytköksissä partioliikkeeseen.

Hauhon partioherätyksellä oli kaiketi niin paljon vaikutusvaltaa että sisäministeriöön asiasta lähettämäni valitus jätettiin kokonaan käsittelemättä. Sepä ei tätä poikaa haitannut pitkään, sillä Krakovasta löytyi pian sopiva paikka ja taso laajennettiin samalla EM-kisaksi.

Osanottajia oli vain yksi, joka oli ilmeisesti tsetseeni joten se joutui kisaamaan erityisluvalla. Se oli sattumalta myös kisahallin talonmies ja sellaista ylpeänä sorttia ettei huolinut sitä hirvenlihapalkintoa vaikka yritin elehtiä.

Niin oli kierot silmät ja harvat hampaat sillä ukolla että hirvitti ja yöunet meni tietysti. Jätin ne hirvenlihat piiloon katsomon alle, jos vaikka se sieltä ottaisi kun muut eivät näe.

Sen perästä en ole järjestänyt kisoja, paitsi Nauvon naaraukset monena vuonna. Ne tosin on vakuutussyistä luokiteltu kansanmusiikkijuhliksi.
Published with Blogger-droid v1.5.9

perjantai 10. syyskuuta 2010

Miilun haureuttaminen


Kumisaatana sanoo:

Jos rappari mielii käydä miilua kylänmiesten hyvässä uskossa, mutta sydämessään tekee miilulle haureuden, se on: makaa sen kuin aasi maataan, on hänen palkkansa olla naimattomien naisenpuolten ikuverkkana hyvässä kantelmuksessa. Jos yksikin naisenpuoli katsoo ettei kantelmus ollut hyvä, nukkukoon viisi yötä härännahoissa taivasalla, tai kunnes hipiänsä on puhdas uudelle verkalle.

Rapparin tehdessä haureuden miilulle omalla lihallaan, tai vuotamalla siemenen myllärin tapaan, ei hänen verkkansa ole puhdas ennen kuin kaikki kylän naisenpuolet ovat sen kolmessa hyvässä kantelmuksessa edestuoneet. Mikäli rappari yhä mielii tehdä miilulle sen jonka aasille tehdään, tahi mylläri kivelle tekee, hänet on surmattava petkeleellä.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Ajan tuhlausta ja kaarnalaivoja


On olemassa kolme tapaa tuhlata aikaa, mutta vain viisi tapaa tuhlata rahaa. Kaarnalaivan, samoin pajupillin, valmistaminen tuhlaa taatusti aikaa mutta ei rahaa.

Mitä rahan tuhlaamiseen tulee; juustot, sadeasut, koirien töppöset ja keinokuitu ovat suurimpien joukossa, samoin lyhytelokuvat. Nuorison harrastamiin ns. seksitouhuihin menee yleensä molempia - ja paljon.
Kysynkin siis onko järkeä tehdä lyhyitä seksielokuvia, joissa on kaarnalaivoja ja juustoa vain siitä syystä että niitä voidaan näyttää yleisradiossa? Ennen oli juusto erikseen ja seksiä ei ollut elävissä kuvissa.

Kaarnalaivoissa oli sitä vanhan ajan viattomuutta, niitä ei veistelty seksin takia vaan lapsenomaisesta innostuksesta. Nykyisin näiden seksijuustolaivojen aikakaudella eletään kuin pellossa, mutta ennen me saatiin selkään kun ei oltu pellossa vaan aikaa tuhlaamassa siellä joella kaarnalaivojen kanssa ilman seksiä.

Mummo löi meitä hohtimilla rystysille kun syötiin sialle jouluksi säästettävä juusto omiin suihimme ilman seksiä, vaikkakin kuvaajan läsnäollessa.
Published with Blogger-droid v1.5.8