Rälsſipeſäkkö

Vanha tätini Hanneloora oli vielä tsaarin aikaan sisäkkönä, mutta minä poika olin rälssissä pesäkkönä. Eräs merikapteeni piti aina taskussaan niitä sellaisia puukuulia mitä ennenvanhaan käytettiin paljonkin, ja tarjosi pestiä sille joka pystyy kuulan nielaisemaan. Yrittänyttä ei laitettu, paitsi Merikarvialla laitettiin, nimittäin maksamaan koko poppoon lasku kun meni kerran jotain yrittämään ja luuli ettei laitettaisi.

Minulla taasen oli taskussa aina kalaa, taskukalaa niinkuin sanottiin, ja vaivihkaa hieraisin siitä niljaa kuulaan jotta menisi sutjakkaasti kurkusta alas. Niin meni ja samana päivänä lähdettiin kohti Kapkaupunkia kuula vatsassa, vaikka enimmäkseenhän sinne on varmasti menty ilman, jos oikein lähtee asiaa miettimään.

Tuohonkin aikaan pesäköt tekivät lähinnä kolttosia, joskus tihutöitäkin. Silläkurin miehistöllä oli joku ketä syytellä  paitsi tehdyistä kolttosista myös muista vastoinkäymisistä ja kapteeni saisi olla rauhassa; pesäkön ei kannattanut kyllä näyttäytyä koskaan, sillä muuten vedettäisiin kölin ali.

Päivät sai nukkua konehuoneessa kattilan takana ja yöt kulkea kenkiä mereen heittelemässä ja huuliharppuja katkomassa. Hieno homma se oli ja tärkeä, mutta sitten hävisi. Ihan niinkuin mammutti ja se sellainen avuton lintu joka hävisi myös.