keskiviikko 15. elokuuta 2012

Kauranſyyttäjä

Pelkoa ja kateutta oli molempia entisaikaan tarjolla runsaasti, mutta erityisesti Keuruulla nuo kaksi kulkivat aina käsi kädessä, vanhat ämmät purivat hammasta pimeässä ja ukot katsoivat kyyryssä avaimenreiästä kademielellä, että kyllä tuon kelpaa. Siinä meni monta puimakautta ihan hukkaan kyräillessä ja juonitellessa, mutta ainakin nuoriso oppi olemaan jo alusta asti.



Perinteisiä näätiäisiä silti vietettiin, kuten muuallakin, mutta näistäpä oli perinne kaukana mitä ihmeellisimpien ilveiden ja pilojen vuoksi. Muuten osattiin kyllä olla pelokasta ja kateellista väkeä, kuten kunnon kansan kuului, mutta näätäisten lähellä lähti moni hartaampi mies ja emäntä hyvissä ajoin tyystin muualle, kun muuten olisi käynyt liikaa sydämen päälle ja hermovoima mennyt ilakoinnista huonoksi.

Monenlaista kurittomuutta harrastettiin; joku laittoi pöllön laatikkoon ja väitti sitä kissaksi, puki sille vielä villasukat että joku hyväntahtoinen ottaisi todesta, joku toinen taas laittoi sikupaskaa pannumyssyn alle ja huuteli että "tulkeepas pojat ottamaan kaffetta". Kaikkein pahin rienaus oli kuitenkin kauransyyttäjä, eikä sen toimista päästy koskaan täyteen selvyyteen.

Kauransyyttäjällä oli aina mukana maitolaatikosta tehty kärri, jossa oli vanhat varrasleivät pyörinä. Kuormana oli pelkkiä voipaperimöttösiä, mutta niitä kiskoessa se aina valitti minkä kerkesi että painavia ovat. Lapsikin ymmärsi että keveitä niiden on oltava ja kaikkia suututti, jopa imeväisille tuli närästystä. Ja olipa kauriainen laittanut kiusallaan sokeripihdit itselleen korviksi ja sokerinokareet hampaiksi että kaikille tulisi vielä enemmän mielipahaa sen irvokkaasta touhusta.

Varsinaisena leipätyönään kauransyyttäjä tietenkin kulki syyttelemässä kauroja kaikenlaisesta; pellot kävi haukkumassa, leipiä epäilemässä ja jopa hevosen suusta kävi viimeiset herjat heittämässä ennenkuin kaura katosi hevosen mahaan. Joskus asettui vielä hevosen allekin makuulle, naukui kuin kissa ja polki jaloillaan kauroja vielä hevosen mahastakin, väittäen että eivät muuten sula kun huonoja ovat. Silloin kyllä miehissä mietittiin että mitä tässä enää voi syödä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti