lauantai 16. helmikuuta 2013

Herätysliike

Eräs kauhavalainen isäntä laittoi aikanaan alulle herätysliikkeen joka keräsi riveihinsä valtavasti jos jonkinlaista hurmosmiestä jo ensimmäisenä suvena, niin että teltta ratkesi saumoistaan kun eivät muuten sopineet kaikki sanaa kuulemaan. Toki teltassa oltiin vain päiväsaikaan ja varsinainen herätystoiminta tapahtui yöllä, onhan se siihen hommaan otollisinta aikaa.

Herätysliikkeen jäsenillä oli nimittäin sellainen uskomus että nukkuminen on sielunvihollisen tapa harhauttaa ihmisiä käyttämästä armolahjojaan ja erityisesti kuorsausta väheksyttiin lohikäärmeen henkäilynä taikka jonkinlaisena Tuonelan koiran jutusteluna. Uskon kulmakivi oli että jos ihminen herätettäisiin odottamatta kesken makeiden unien, niin saatettaisiin saada ihmekyvyt esille ja ajan kanssa jäisi unentarve kokonaan pois kun tulisi oikein hurskaaksi.

Ihmetarinoista ja väkevistä todistuksista huolimatta meitä tavallista kansaa alkoi ajan kanssa suututtaa ainainen herättely siinä määrin että päätimme tehdä lopun siitä touhusta. Herättäjillä oli nimittäin oma johtokoplansa joita kutsuttiin virallisiksi valvojiksi ja heidän väitettiin olevan aina hereillä. Valvojat joivat jatkuvasti kahvia ja olivat tietysti vähän hidasjärkisiä jatkuvan valvomisen vuoksi, joten kahvipannuun saattoi helposti sujauttaa jotakin väkevämpää sekaan.

Niinpä hyvä ystäväni Iiro suostui hönkäisemään kourallisen lipeää henkeensä että saataisiin hänelle mukamas tuberkuloosi aikaiseksi. Minä pöläytin palkeilla lipeät Iiron naamalle ja mies meni heti aika huonoksi ja siitä lähdettiin heti apoteekkiin pyytämään heroiinimikstuuraa tropiksi yskään ja pakotukseen. Apoteekkeri antoi oikein ison pullollisen ja vielä kamferitippoja kaupantekiäisiksi kun Iiro pärski verta siihen malliin että henkitoreita näytti vetävän niillä sijoillaan.

Iirolle annettiin kuitenkin piimää ja pontikkaa lääkkeeksi ja usutettiin kammariin parantelemaan oloaan, lääkeputeli sen sijaan kumottiin salassa valvojien kahvipannuun. Eipä mennyt aikaakaan kun koko poppoo makasi nurmikolla ilman minkäänlaista tolkkua, eikä heitä saatu useampaan päivään hereille vaikka muut lahkolaiset hakkasivat vimmatusti rumpua vieressä ja loppuvaiheessa hakkasivat jo toisiaankin. Lopulta siitä herättyään olivat viralliset valvojat sen verran äkeissään että muiluttivat johtajansa Ruotsin puolelle ja polttivat telttansa riettain juhlamenoin. Siitä pitäen saatiin me muutkin nukkua yömme rauhassa, paitsi mitä nyt joskus heräsimme omaan huutoomme, ihmiset eivät nähkääs siihen aikaan osanneet käsitellä tunteitaan rakentavalla tavalla ja siksi maailmassa oli paljon yöllistä kauhua.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti