torstai 14. helmikuuta 2013

Rampaaja

Ennenvanhaan oli partureita, mutta nykyään on lähinnä kampaajia, mahdollisesti siksi että ihmisillä ei ole juurikaan partoja, varsinkaan naisväellä. Ennen ei taasen ollut kampaajia, mutta rampaajia oli ainakin yksi joka pitäjässä.

Rampaajalle joutui usein vastoin tahtoaan, rangaistuksena pelinpidosta tai ruokottomuudesta. Moni naimaton joutui myös yöjuoksussa käynnistä ikäänkuin runollisessa mielessä rampuupenkkiin, vaikka yöjuoksussa ei tietenkään varsinaisesti juosta vaan vehdataan.

Niitäkin oli jotka rampauttivat itsensä humoreskina tai muista syistä, kuten hulluuden vuoksi, mutta kaikenkaikkiaan asiakkaita oli niin vähän että useimmat rampaajat tekivät myös muita hommia puhteen ja nuhteen säilyttämiseksi.

Yleistä puuhaa oli muunmuassa peltisten maitohinkkien takominen visertimiksi ja ne vasta olivat niin monikäyttöisiä vehkeitä että kysyntää oli enemmän kuin tavaraa. Tärkein käyttötarkoitus oli kuitenkin hevosenhoitokyvyn määrittely ja siihen aikaan oli paljon epäluuloisuutta, joten isäntä jos toinenkin kävi vislaamassa todistaakseen pystyvyyttään.

Jos ajomiehen puhaltaessa visertimeen kuului ikäänkuin heinäsirkkamainen ääni oli kaikki kunnossa ja asia käsitelty. Sen sijaan kumeampi, pöllömäinen ääni merkitsi huonoa hevosenhoitokykyä ja silloin otettiin oitis elukat pois. Pahimmillaan kuului aasimainen kiljahdus, joka tiesi sitä ettei isäntä kyennyt huolehtimaan hevosestaan, eikä edes itsestään. Silloin vietiin yleensä oikopäätä rampaajan käsittelyyn niin sai sentään järkevän syyn olla avuton ihminen ja entisaikaan haluttiin asioille aina selkeät selitykset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti