keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Pernajaiset

Pälkäneellä olivat ennenvanhaan hyvinkin sitä mieltä että perinteitä pitää vaalia ja tietysti kotieläimiä myös, koska ei se kirnuvoi puussa kasva, saati villat. Tosin puuvilla kasvaa, mutta sitä pidettiin aika yleisesti pirunkarvana, koska siihen aikaan oli sekä paljon hurskautta että monenlaisia piruntouhuja.

Iso osa perinnettä oli jokavuotiset pernajaiset, joihin jokainen kantoi kortensa, paitsi heikkomieliset tai muuten vähäväkiset ihmiset. Heillekin oli tietysti varattu oma osansa, taikka teelinkinsä, niinkuin sanottiin. Heidät passitettiin pernajaisehtoona eli pernikkäisenä erityiseen kaukaloon jonka päällä oli liikuteltava tanssilava ja heille annettiin pitkät pätkät olkia ajanpuhteeksi ja joskus myös lasinpaloja tai kuminkappaleita leikkikaluiksi, koska silläkurin uskottiin tulevan myönnikkäistä heinämiehille.

Varsinaiset pidot alkoivat aamusta, mutta tapana oli edeltävään yöaikaan parkua ja sadatella kaukaloon teljettyjä tylsämieliä. Torpparit varsinkin kilvoittelivat siinä että kenen tuvasta kuuluu kovin poru ja monesti joka torpasta laitettiin vanhin poika kurkkimaan akkunoista ja avaimenrei'istä että mahtaako naapurin väki kiristellä hampaitaan pimeässä pirtissä niin kuin jumalisen väen kuuluu, vai pitävätkö elämää vain näön vuoksi.

Heti aamusta kylänväki lähti hartaissa tunnelmissa pernikönhakuun eli pernuumatkalle. Yksi tytär oli aina valittuna pernikönmorsioksi ja puettu pelkkiin nokkosiin ja risuihin nöyryyden merkkinä. Vanhat muijat kulkivat perässä vihmoen tärpätillä ja lukivat siinä kulkiessaan että "kene ylkä maas' on märän, kuka nais sen kurjan härän".

Pernikkö oli nähkääs kylän laihoin, vääräkoipisin ja muutoin kelvottomin sonnivasikka, joka oli tapana surmata petkeleellä paria, kolmea kuuta aiemmin. Sen annettiin olla matalassa haudassa myllyn takana, kunnes se oli pernajaisaamuksi hapannut sopivasti ja silloin se kaivettiin esille juhlamenoja varten.
Pernikkö ja morsio pantiin saman lakanan sisään ja heitä kannettiin kirkolle yhtä kyytiä. Kirkkoon ei kuitenkaan tohdittu mennä sisälle, vaan kolmen kierroksen jäljestä mentiin tanssilavalle, jonka alle vajaamieliset oli edellisehtoona teljetty. Morsion tuli tanssittaa pernikköä lavalla villisti ja hurjasti, niin että siitä putosi palasia pitkin poikin, samalla kun yleisö polki puukengillä lavanreunaa ja hakkasi kattiloita jotta saataisiin oikein paha ääni aikaiseksi.

Siinä vaiheessa kun pernikkö romahti lopullisesti oli muidenkin sopivaa osallistua. Ihmiset polkivat palasia jaloillaan kunnes koko ruho oli muuttunut hurmeeksi ja pelkät luut oli jäljellä. Luut kerättiin kyllä talteen, mutta rustot olivat tärkeämpi löytö. Seuraavaksi nimittäin lavan alle kätketyt kahjot ja joutomieliset paljastettiin rustonheittoa varten; joka rustonpala singottiin heitä kohden ja toivottiin että osuisi oikein kunnolla, niin että napsahtaa. Kukaan ei ihan varmaksi muistanut miksi näin tehtiin, mutta usein otaksuttiin että rustonheitto lisää myönnikästä heittäjälle ja hermovoimaa sille johon osuu.