Potunruodot

Ennenvanhaan monikin heräsi yöllä helpotukseen siitä että perunalla ei ole luita ja sitä pidettiin aivan tavanomaisena tapahtumana, varsinkin nuorilla miehillä. Varsin taudista taikka iletyksestä alettiin puhua silloin jos heräsikin peljästykseen, että entäpä jos niillä sittenkin on luut, eikä kukaan ole aikaisemmin huomannut. Se jos nimittäin pitäisi kutinsa niin voisi unohtaa kaiken muunkin mitä oli tietävinään perunasta ja miksei kaikesta muustakin.

Sanottiin että sitä kun on kerran peljännyt niin ei enää pahemmasta ole väliä. Ruoka jää lautaselle, eikä perunan kanssa voi tietenkään olla samassa tuvassa, hevosia ei kehtaa uittaa, eikä sian kanssa lyödä leikkiä. Eräskin Ilmosen Kauko muistettiin pitkään hyvänä seuramiehenä ja koiranleukana, mutta yhessä yössä siitäkin lähti kaikki hermovoima.

Kaukoa koitettiin syöttää sokerilla ja kaffeporoilla, kermaa juottaa ja vihmoa nokkosilla, mutta lopulta kun se vähänkin siitä tokeni, että pääsi jaloillensa, ei siitä juuri muuhun ollut kun housutta lietteessä istumaan ja retikoille takkia tekemään. Joka kellarinsa retikalle se mahtoi tehdä juutista pikkuisen takin ja samalla luki hartaasti: "Näpsä topsa viuh vauh, helema sannoo niuh nauh, kaek' on retikkata ilennä".

Lopulta pidettiin laupeuden tekona murjoa Kaukon polvet ja ranteet vanhalla auralla ja nakata jokeen koko ukko. Nimismiehelle sanottiin tietysti että sinne meni kalalle eikä ole kuulunut. Joku viisas tietysti väitti että josko olisi pitänyt näyttää halkinaista perunaa, että siellä mitään luuta ole, mutta kaikki olivat sitä mieltä että voihan se perunan luu olla hyvin hentoista ainetta kuten aivastus tai kuulepuhe, joten olisiko sillä mahtanut kukaan meistä tulla sen hurskaammaksi